Surua ja luopumista, kunnes taas toivo ja ilo

Monta vuotta jo tiesin, että kun on samanikäinen lauma niin luultavasti tulee luopumisen summa. Ei sitä luopumiseen silti osaa varautua. Luopumista on ollut tänä vuonna paljon muutakin, mutta pitäydytään blogin teemassa.

Ensin Markun sielun kumppani Hessu nivelrikkoineen, sitten Pinkillä suolistosairaus ja syöpä. Pinkin maailma pitää nimensä, koska siinä oli persoona jota ei heti unohda🤩 3 vuotta sitten yllättävä peläytys, Lelulla spondyloosi ja nivelrikko. Tänä keväänä 2 onnellista vuotta myöhemmin päätimme päästää onnentuojani lepäämään ennen kuin elämä olisi taukoamatta tuskaa. Kuin Dimmu olisi luovuttanut samalla ja päälle pari kuukautta myöhemmin aivokasvaimen uuvuttamana Dimmu. Toisina päivinä töissä kävi kuin sumussa, odotti koti-ovella jokaista hännän heiluttajaa/miukumaijaa.

Välillä on ollut mieli, että miksi lemmikkejä ottaa, nelijalkaisia perheenjäseniä. Jakavat elämäsi kaikki hetket, ilot ja surut. Kun rintaa puristaa ikävien päätösten edessä. Sitten tulee Tiber 15v vaatimaan rapsuja ja ruokaa tai Anders 1,5v tekee hullunkurisia temppujaan ja hurisee sylissä kuin olisi pala Hessua hänessä. Nyt on koiranpentukin tulossa, jonka kanssa koetaan varmasti paljon. Jokainen lemmikin omistaja tunnistaa varmasti tämän tunneskaalan 💞 Täytyy olla hiukan tärähtänyt, jotta elämässä selviää 😅

Kiitos Markulle kaikesta, vuosia toivoin sellaista parisuhdetta joka vahvistuu suruissa ja alamäissä❣️

Näillä mennään ja tässä 40v lahjani rakkaaltani, vielä ei ole aika ripustaa

Hei vaan Turkkuseest!

Meikäpojan elämässä on tapahtunut kaikkea järisyttävää ja ihanaakin. Muutto Turkuun ja vanhan miehen ummetusongelmat oli helppo juttu. Mutta koko laumaa järisytti velipojan lähtö kissojen taivaaseen, siellä se saa raakaa naudan lihaa ja seitiä mielin määrin ja sylejä on missä kölliä rapsutettavana.

Nyt mammalla ja pappalla on kauhia kolo sydämessä, puhuivat jopa kissanpennusta. Pthyi!!! Ei kuitenkaan onneksi näihin neliöihin ja miettivät josko niin kauan kun me pappakissat täällä maanpäällä pyörimme.

No, sit mä päätin kun ei Hessu enää ole mua putsaamassa ja halailemassa... musta tuli purinapetteri ja melkein sylikissa, ihan pehmo siis. Miettiköön uudestaan "pentua" hyh hyh! Eikö meissä ole riittävästi, kun ei riitä meillekään ruokaa... aina saa komentaa ruokkimaan  😉

Terkuin Pinkki still the King

Dimmu 8-vuotta

Pitkä aika on blogin viime tekstistä ja paljon on muutoksia takana ja edessä. Elämä ei koskaan junnaa paikallaan ja koskaan ei ole tylsää. Dimmun pian lähestyvä syntymäpäivä antoi kipinän kirjoittaa.

Pitkään on eletty Dimmun kanssa päivä kerrallaan - tarkalleen viimeisestä päällekäymisestä asti. Koira palautuu sen mitä palautuu, mamma ei. Dimmu on koira jota ihaillaan, vihataan ja pelätään kaukaa. Mutta harva, joka tuon koiran tuntee voi olla ihastumatta ja rakastumatta suurten tunteiden sikaniskaan. Koira, joka tekee kaiken suuresti, mitään ei jätä arvailujen varaan (ainakaan sitten lopulta). On ollut kyyneleitä varmasti yhtä paljon kuin iloa ja ylpeyttä. Opettanut minulle ainakin yhtä paljon itsestäni ja muista ihmisistä kuin koirista. Elämänkouluni ja suuri rakkauteni.

Dimmun vuoteen on mahtunut uusia ihmisiä, uusia paikkoja, uusi ruokavalio ja vihdoin muutama viikko sitten ensimmäinen hoitopaikka koirahotellissa. Ei ole turhaa korostaa tällaisen koiran sosiaalistamista pitkälle aikuisikään, ilman tätä olisin ollut monta kertaa pulassa. Leikkauksen jälkeen ahneus otti vallan ja nykyään kuljeskellaan paljon kylillä koppa päässä, ettei allergikko hommaa itselleen vatsanväänteitä.

Kuten moni vanhemman koiran omistava ihminen minäkin monta kertaa huomaan miten tuo otus on kuin oma ajatus. Hyvässä ja pahassa. Onneksi tänä päivänä sentään enemmän hyvässä. Kun aikanaan Lelu tuli taloon ja pentu sai jokusen ärräpään lentelemään niin Dimmu paineli korvat luimussa pitkin seiniä kun ei tiennyt mitä oli tehnyt väärin. Piti opetella Lelulle omat kiroukset, että silloinen ainoa huushollin ukko sai ottaa kauneusunensa rauhassa. Nykyään nostaa vain vähän korvaansa, joskus jopa kun eläkeläinen saisi itse läksytystä :D

Meillä on nykyään toinen ja toisenlainen "laumanjohtaja". Tyyni ja rauhallinen (ja ärsyttävän vahva, sanoo Dimmu) Markku. Mamma saa hengähtää eikä tarvitse aina nipottaa niin paljon. Voi sitten kysellä katseellaan toiselta, että täytyykö toista totella. Paras hetki on kun koko lauma on sohvalla ja sen ympärillä illalla laiskottelemassa. Dimmusta voisi kirjoittaa kokonaisen opuksen, mutta kukapa sitä jaksaisi lukea. Olisi paljon piiitkiä lenkkejä metsässä ja säheltämistä uusien temppujen kanssa. Mutta pääasiassa ylitsevuotavaa rakkautta ihmistä kohtaan ja monta ikävää tapahtumaa kahdeksan vuoden sisään. Oma pieni kulta. Ei haaveilla monista vuosista eteenpäin vaan monista hyvistä hetkistä yhdessä.

Yksi kuva kissoistakin, kun siitä niin somessa tykättiin. Jokaisella oma paikkansa sydämessä.

Vaikeudet vahvistaa niinku

Luovutan tänään puheenvuoron ensimmäistä kertaa mammalle, jolla on aina tarve olla äänessä. Rakkaudella Pinkki <3 p="">
Mitäpä sanoisi tästä kuluneesta vuodesta. Raskaita päätöksiä ja luopumista, vahvat tukijoukot pitää pinnalla. Ihmisen elämä on sellaista, vuoristorataa.

Dimmun luonnetesti, Dimmun leikkaus ja kaikki mitä se mukanaan toi, Lelun pieni sankaritarina. Mutta kuten aina kun sattuu ja tapahtuu, siitä seuraa aina jotain hyvää lopulta. Pitkään roikkuneet projektit suuntaan jos toiseen ovat edenneet. Lelulta on edelleen vaikea vaatia koiran koko potentiaalia, koska se on hyvä kaikessa mitä se tekee. Koska se on hengissä. Ilo ollessaan, tuo koira on juurikin sitä, minulle ja monelle muulle.

Kissojen kanssa on selvitty melkein säikähdyksittä. Keinustuoli ja huriseva paketti sylissä on joka-iltainen ilo.

Dimmun leikkauksen jälkihoito ei mennyt odotetusti, ilmankos sitä oli niin kauan lykätty. Mitä en osannut odottaa: kevättä jona hormonit heittelivät ja aiheuttivat koirassa epävarmuutta ja epätasapainoisuutta. Terävyys, se on todellakin päässyt nyt lyömään hormonien yli. Kaikkea tapahtuu ja siihen tekisi mieli reagoida. Kulta se silti on ja laumaa kohtaan se on edelleen se ihana lempeä jättiläinen. Rauhoittunutkin on tuo sikaniska, josta kissat ovat varsin tyytyväisiä. Vanha mies väistyy vain hyvin motivoiduissa treeneissä, näkyy sitä koiraa joka se on aina ollut. Leikkisämpi ja painit jatkuu pariskunnan kesken ;)  Elämä hymyilee tänään, tänään on siis syytä nauttia tästä.

Pari kuvaa Briardien agilitypäivästä Jyväskylästä 28.9.2014. Kuvat ottanut Harri Puranen. http://kannusruohon.kuvat.fi/ Mukavia, välittömiä ihmisiä ja elämäniloa puhkuvia koiria. Tekee mieli treenaamaan ja pian se onkin taas mahdollista. Luovutan jatkossakin kerronnan Pinkille, joka edelleen hallitsee tässä valtakunnassaan. - Hanna -

Elämää laumassa

Taas on tapahtunut paljon kaikkea pienen kissanpojan elämässä... ja toisaalta täällä ei tapahdu ikinä mitään.

 Ihanaa kun käy ihmisiä kylässä ja Lotta on taas käynyt hoidossa. Tosin, täytyy myöntää että viime viikonloppuna kun mamma oli poissa kotoa ja mummu hoiti meitä niin taisin merkata sohvan vain osoittaakseni että kuka täällä määrää. Mamma oli asiasta kärmeissään, mutta totesi taas kerran: valintoja ja laittoi sohvatyynyn päälliset pesuun. Että se osaa olla ärsyttävä. Muutenhan sohvalla makaa välillä koko lössi kerralla, niin että mamma miettii minkä koiran ajaa pois, että mahtuu istumaan koneelle. Paitsi nirppanokka-Tiber joka meinasi saada sydänkohtauksen, kun vahingossa yksi ilta mamman sijasta puski Lelua naamaan. Sille kun kelpaa vain kaltaisensa seura eli kissamainen sellainen.

Dimmu kastroitiin samoihin aikoihin kun Lelulla alkoi juoksut ensimmäisen kerran. Monta kertaa on saatu maata mamman kyljessä ja sylissä lohduttamassa, kun iso mies on huutanut ensin "kun sattuu" ja sitten "kun panettaa". No, jos joku voi rutiinitoimenpiteessä mennä pieleen niin Dimmun jälkihoito oli juurikin sitä. Erään eläinihmisen sanoin: "No, mut eihä se ois Dimmu, jos ei ois erilainen".  Me kissat otettiin koko asia lunkisti, ainahan koirat on käyttäytynyt kummasti tässä talossa, ei kuten me kissat, aina parhaalla mahdollisella tavalla ;)

Koirat rakastaa lunta ja me ruokaa... tosin mamma vaihtoi meille kissoille ruokaa, kun alettiin kaikki laihtua samoihin aikoihin kun koitti syöttää meille eri raksuja. Mammalla tuntuu olevan on/off hyvä mieli, riippuen onko lunta vai ei. Pimeys ei kuulemma ole hyvä asia.

No, mamma sanoo, että tällä sekalaumalla taitaa olla järki päässä kun kaikki sujuu niin hyvin ja mallikkaasti. Lottakin saa tulla koska vain hoitoon ilman suurempia kriisejä olemiseen.

...edelliseen lisäys: luonnetestivideot

http://www.youtube.com/watch?v=kRCLoSzBTiw&feature=youtu.be

http://www.youtube.com/watch?v=c1UIcTHTNFM

http://www.youtube.com/watch?v=9BAdUuFY9Ug

Kasvattajan sanat saivat minut itkemään: "My heroes, Hanna and Corso D Amore Curandero! Pass the test, think that is the best expirience and video for all new corso owners, very proud for this couple!"

Henkilökohtaisesti minua on nyt nostatettu viimeisen viikon aikana niin paljon, että ego ei mahdu kohta edes tupla-ovista sisään ;) Käytännössä olen iloinen, että oman lauman sisällä tuo koira on aivan kertakaikkisen SUPER! Ja Lotta lasketaan tähän laumaan myöskin. 

Yleisön pyynnöstä pari kuvaa likaisista kissoista pikkupokkarilla, ehkä joku kaunis päivä vielä minä ne pesen!

Elämää Dimmun kanssa takana 5-vuotta

Useampi ihminen sanoi minulle aikanaan ensimmäistä koiraani hankkiessani, että kaikki koirat ovat koiria, tavallaan samanlaisia. Epäilin tätä jo silloin joka osoittautui oikeaksi monen monituista kertaa. Dimmu, Dimppen, Perkele, Muru, Rakas, elämäni koira joka on opettanut minulle kärsivällisyyttä, periksiantamattomuutta ja sitä että elämästä pitää nauttia päivä kerrallaan. Koska päivä kerrallaan tämän koiran kanssa on täytynyt elää. 5-vuotta, tänään sitä on itketty, naurettu ja muisteltu. Raskaita aikoja ja sitä miten jokin niin iso ja "pelottava" voi varastaa sydämiä vain pelkällä olemassaolollaan <3 p="">
Dimmu oli siis tänään luonnetestissä ja tämän päivän tulokset eivät ollut yllätys minulle ja toisaalta oli:

Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys +2 Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +2 Suuri, hillitty
Taisteluhalu +3 Suuri
Hermorakenne +2 Tasapainoinen
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +2 Kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
pisteitä yht. 240

Tuomarit olivat suorastaan riemuissaan koirasta ja sain kehut siitä että olen ensimmäisenä koirana selvinnyt tämän kanssa ja siitä miten kentällä toimin. No, kyllähän se tietysti myös yleisöä viihdytti, että Dimmu kamppasi minut kelkan kohdalla suorilta jaloilta naamalleni... pitäähän pellekoulun jotenkin ilmetä jopa luonnetestissä. Videon joskus hamassa tulevaisuudessa ilmestyessä Youtubeen saamme toivon mukaan naurattaa monia, monia muitakin :D  Helppo koira tämä ei ole oli tuomarin lausunto, joka pitää paikkansa. Suuri koira minulle kyllä. Vastoinkäymiset kai kasvattavat yhteen. Vaikka arki kahden koiran ja kolmen kissan laumassa onkin ajoittain mutkatonta. Ottaen huomioon 2 aika rajua päällekäymistä tämän koiran elämän aikana, niin että toinen oli vapaana ja omani remmissä.

Kissaihmisenä lisään, ettei ole yhtään huono valinta tehdä koirille selväksi jo pentuna, että kissat ovat ylempänä kuin koirat... välttyy monelta murheelta.

Joten jatketaan päivä kerrallaan:

Sometimes I hate every single stupid word you say
Sometimes I wanna slap you in your whole face
There's no one quite like you
You push all my buttons down
I know life would suck without you

At the same time, I wanna hug you
I wanna wrap my hands around your neck
You're an asshole but I love you
And you make me so mad I ask myself
Why I'm still here, or where could I go
You're the only love I've ever known
But I hate you, I really hate you,
So much, I think it must be

True love, true love
It must be true love

 Come on I'll say it slowly
 You can do it baby

Why do you rub me up the wrong way?
Why do you say the things that you say?
Sometimes I wonder how we ever came to be
But without you I'm incomplete
                     - P!NK -

Kaikkea sattuu ja tapahtuu...

Huh huh, mikä kevät. Mamma oli rentoutuslomalla Rukalla ja jatkoi lomailua kokonaiset 2 kk senkin jälkeen. Mursi ranteensa ihan loman alussa, onneksi oli hyvää seuraa niin ei haitannut menoa lähes ollenkaan. Maisemat salpasivat hengen ja vaikka voisi kuvitella että olisi ollut tunnelma tiiviskin kimppakämpässä, niin toisin kävi. Sieltä se palasi iloisin mielin käsi paketissa. Saunakielto taisi olla pahinta kestää ne 5 viikkoa kipsissä.

Dimmu oli taas Maikin hellässä huomassa ja mummu ruokki meitä paksuksi koko viikon. Niimpä kun se sieltä palasi niin meille muutti uusi vauva. Mamma sanoi, että hän tarvitsee narttuvahvistuksen tähän äijälaumaan ja niin se meni ja haki sellaisen Sastamalasta. Ei meille tule toista koiraa, eikä ainakaan sellaista tukka-eläintä, Briardia, ei ikuna. Näin se toitotti pennun tuloon asti ympäriinsä ja kai yritti itselleenkin todistella, mutta Lelupa olikin kaihertanut sen mieltä jo ensi tapaamisesta lähtien. Niin kai se on, ota briardi hoitoon ja elä niiden rinnalla vuosia... sellainen pitää kohta jo itselle saada. Pieni varoituksen sana, älä koskaan sano ei koskaan ;)

Lelu on ollut kaikkea sitä mitä odotuksia mammalla oli ja josko sen kanssa jotain vaikka harrastelisi. Kyllä, taas tuli kotikoira... jonka kanssa tulee vaan ihan vahingossa touhuttua kaikennäköistä :D Dimmu on rakastunut pikkusiskoonsa "ihan liiankin kanssa" sanoo mamma. Dimmu kun ei autossa hauku, niin pikkusiskoa kyllä puolustaa henkeen ja vereen... jätän edes kertomatta iltavillityksistä täällä kotona... ei ole väliä onko ilta vai aamu, painittava on. Harmaita hiuksia kun sillä ei vielä ollut, niin mukulat niitä sille teettävät.

Kuultuja kysymyksiä näinä viikkoina: miten kissat tulee toimeen pennun kanssa. Aivan loistavasti, ollaan vain tyytyväisiä kun Dimmun huomio suuntautuu muualle. Miten Dimmun kanssa? Rasittavuuteen asti hienosti.

Josko mamma saisi meidät kissat pestyä joku kaunis päivä, voisi meistäkin napsia kuvatuksia... mutta tässä siis Lelu, Lelle, Lelutin, LeeLee, jne...

ps. meille kissoille on taas avoimet ovet tarhaan, joten elämä on kerrassaan riemukasta täällä.

Talvi niinku

Niimpä se joulu tuli ja meni. Me saatiin leluja ja Dimmu jätti-luun + hyvää ruokaa kaikkikin. Mamma oli iloinen lumesta ja rakkaiden seurasta. Läppäri sanoi irti sopimuksensa ennen joulua ja mamma on viettänyt face-vapaita pyhiä. Ihana joulu tänä vuonna kuin lomalla olisi ollut kun oli niin monta vapaata. Niin pali on ollut menoa ja meininkiä, että onneksi sillä on nyt pitkät vapaat ja ehtii panostaa meihinkin välillä. Tänään oli pieniä ihmisiä leikittämässä meitä, on niin mahtavaa muuttua pieneksi pennuksi jälleen. Ei ne ihmispennutkaan ihan kamalia ole enää Hessunkaan mielestä kun rapsuttelevat ja huiskuttelevat.

Mamma ja Dimmu ottaa rennosti ja lenkkeilee. Tänään tosin mamman sydän pompahti kurkkuun kun Dimmun kanssa metsälenkin jälkeen tuli verisiä jälkiä lumeen. Ei löytynyt haavaa tassuista ja nyt ei enää mitään jälkiäkään. Kaippa se tassunsa loukkasi siellä hangessa jossain. Voi koirien riemua ja lumista maisemaa. Mammaa nyt huolettaa vain että oliko tää talvi tässä. Ei kai voi olla?

Kaikenlaista se suunnittelee alkaneelle vuodelle. Tässä vielä kuvatus Dimmusta joulun alla, lisää tulee kunhan kerriitään. 

Nyt vaan ollaan onnellisia että meillä on maailman taitavin ATK-tuki, joka on tekohengitellyt läppäri-parkaa jo monen monituista kertaa. Ei voi vanha ja väsynyt itselleen mitään. Taas mennään hetken aikaa, kunnes haluaa lepäämään. Iso kiitos Maikille hauskoista kuvista!

      - Pinkki -

sieniä, sieniä, sieniä...

Se olis sit taas syksy... pääsen joka käänteessä metsään aiheuttamaan pahennusta. Nimittäin mamman silmissä vilkkuu suppilovahverot, lampaankäävät ja kanttarellit. Ton taudin se on saanut jo muksuna. Noh, eipä haittaa minua, kun ei se enää elämöi noista hirvikärpäsistäkään: "kaikkeen tottuu" se sanoo. :)

On se ihanaa treenailla ilman tavoitteita ja paineita, mä oon siis nyt paras tottis-koira ja aloittelen taas jäljestystäkin. Ja kun ei ol niin vällii miten mennään, niin meillä on mamman kanssa hurjan hauskaa yhdessä. Mitä siitä jos koirassa potentiaalia olisikin, mutta mamma ei ol mikkän koe-ihminen. Hrrrr se sanoo ja nostaa niskakarvat pystyyn.

Syksylläkin voi hyvin jatkaa mökkeilyä. Toisinaan perhe on ihan mahtava, sillä saatiin pitkästä aikaa mun arvolle sopivia kuvatuksia siis minusta:

Kovasti on koirapainotteista tekstiä, mutta kun valokuvia ei vaan noista primadonnista pikku pokkarilla saa. Samaa samaa, Hessu hurisee mamman kuuroksi kainalossa, Pinkki syö ja Tiber on nokkava pumpulipilvi. Kummasti sadekelit on vähentänyt niiden intoa tarhaan, noh pakkaset muuttavat taas tilanteen.
  Terkuin Dimmu ja lauma