perjantai 30. tammikuuta 2009

Keittiörempan lisäksi meillä tapahtuu...

Juu, iskällä oli kiva tulla kotiin tänään... ensin löytyi verta keittiön lattialta... ja iskä siivos. Eli kissat oli tehnyt jotain niiden mielestä hauskaa. Sit se meni päikkäreille ja mä löysin ne 2 x hiiren ja loppu on historiaa... voin vaan kertoa, että tähän liittyy vatsan kiertäminen ja iskän hermojen pettäminen.

No, mä oon kuulemma kauheesti kehittynyt parempaan suuntaan tän "kurinpalautuksen" aikana (sillä nimellä ne kutsuu mun vapauksien riistoa). Voisin ilmottaa eläintensuojeluun tällasen kaltoinkohtelun... ei anneta nameja, kehutaan tosi harvoin... kuulemma: "vain aiheesta, ei turhaan", mä joudun oleen enemmän remmissä, enkä saa enää huidella miten lystään, vaan pitää aina tulla luokse kun kutsutaan... kuulostaako tylsältä? Sitä se onkin! No, olen alistunut siis asemaani ja siitäkös noi on mielissään.

Mä olin sit TURUUS ROP! Eli ihan ihku ja maailman paras koira! Tuomari tykkäs, mut haukku mua mukulan näköseks... mähän OLEN UROS! Ei noi vissiin sit koirapuolellakaan ymmärrä mitään... Pinkki on opastanut mua, että kauneus tulee sisältä eikä liity mitenkään tuomareiden sepustuksiin. No, mamma oli joka tapauksessa tyytyväinen, jolloin mä olin tyytyväinen ja kehänainen meinas saada pusut poskelle. Sekin tais tykätä musta tosi paljon. Mamma sanoo, et me käydään näyttelyissä vaan siksi, kun se tuntuu tekevän meille hyvää. Mä tykkään mammasta enemmän ja saan siellä sit kaiken huomion mitä kotona en saa. Ja mamma tykkää käydä esittelees meitä poikia, kun ei itte oo mikään kova esiintymään. No, mamma sano että mun esiintyminen oli oikein mallikasta.

Terkuin: Dimmu-mallikas eli oikein hyvin käyttäytyvä corso-lapsi

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Heippa taas!

Meillä onkin nyt hubaa. Dimmulla on eilisestä aloitettu huomioimattomuus tässä kämpässä. Me kissat saadaan kaikki huomio ja, no joo, käytetään sitä häikäilemättömästi hyväksikin. Aina kun dimmu yrittää meitä jahdata, niin mamma nappaa meidät syliin ja kehuu oikeen kovasti sekä rapsuttaa. Dimmu on siis todennut, ettei tota kannata yrittää edes. Mamma on kyllä ihan maassa, kun ei saa paijata "isoa pellepoikaansa". Mutta se tietää kyllä, että vaikeuksien kautta päästään voittoon ja yrittää silti pitää tätä yllä.

No, mut pestiin taas maanantaina... mamma pesi mut yksin enkä viittinyt olla sille häijy, kun eihän se mulle olis pärjännyt, jos olsin sille tielle lähtenyt. Häntää en antanut pestä hyvin, mut muuten olin ihan kuulemma "tosi reipas partiolainen" (mamma on ihan hassu noissa kommenteissaan). Seuraavaks lähdenkin vasta Jyväskylään näyttelyyn ja se sopii mulle vallan mainiosti. Nyt ei oo uusia kuvia, kun on niin pimeetä.

Mamma ja iskä on nähnyt tässä viime aikoina oikein kauniita burman ja siamilaisen pentuja ja ne on nyt ihan lääpällään. Onneks niille ei sentään tullut pentukuumetta! Eihän meille voi semmosta ottaa, kun minä oon se vaava, minä! Kaikki me ollaan nyt jouluvapailla oltu oikein kiltisti ja mamma on meihin oikein tyytyväinen.