perjantai 22. huhtikuuta 2016

Dimmu 8-vuotta

Pitkä aika on blogin viime tekstistä ja paljon on muutoksia takana ja edessä. Elämä ei koskaan junnaa paikallaan ja koskaan ei ole tylsää. Dimmun pian lähestyvä syntymäpäivä antoi kipinän kirjoittaa.

Pitkään on eletty Dimmun kanssa päivä kerrallaan - tarkalleen viimeisestä päällekäymisestä asti. Koira palautuu sen mitä palautuu, mamma ei. Dimmu on koira jota ihaillaan, vihataan ja pelätään kaukaa. Mutta harva, joka tuon koiran tuntee voi olla ihastumatta ja rakastumatta suurten tunteiden sikaniskaan. Koira, joka tekee kaiken suuresti, mitään ei jätä arvailujen varaan (ainakaan sitten lopulta). On ollut kyyneleitä varmasti yhtä paljon kuin iloa ja ylpeyttä. Opettanut minulle ainakin yhtä paljon itsestäni ja muista ihmisistä kuin koirista. Elämänkouluni ja suuri rakkauteni.

Dimmun vuoteen on mahtunut uusia ihmisiä, uusia paikkoja, uusi ruokavalio ja vihdoin muutama viikko sitten ensimmäinen hoitopaikka koirahotellissa. Ei ole turhaa korostaa tällaisen koiran sosiaalistamista pitkälle aikuisikään, ilman tätä olisin ollut monta kertaa pulassa. Leikkauksen jälkeen ahneus otti vallan ja nykyään kuljeskellaan paljon kylillä koppa päässä, ettei allergikko hommaa itselleen vatsanväänteitä.

Kuten moni vanhemman koiran omistava ihminen minäkin monta kertaa huomaan miten tuo otus on kuin oma ajatus. Hyvässä ja pahassa. Onneksi tänä päivänä sentään enemmän hyvässä. Kun aikanaan Lelu tuli taloon ja pentu sai jokusen ärräpään lentelemään niin Dimmu paineli korvat luimussa pitkin seiniä kun ei tiennyt mitä oli tehnyt väärin. Piti opetella Lelulle omat kiroukset, että silloinen ainoa huushollin ukko sai ottaa kauneusunensa rauhassa. Nykyään nostaa vain vähän korvaansa, joskus jopa kun eläkeläinen saisi itse läksytystä :D

Meillä on nykyään toinen ja toisenlainen "laumanjohtaja". Tyyni ja rauhallinen (ja ärsyttävän vahva, sanoo Dimmu) Markku. Mamma saa hengähtää eikä tarvitse aina nipottaa niin paljon. Voi sitten kysellä katseellaan toiselta, että täytyykö toista totella. Paras hetki on kun koko lauma on sohvalla ja sen ympärillä illalla laiskottelemassa. Dimmusta voisi kirjoittaa kokonaisen opuksen, mutta kukapa sitä jaksaisi lukea. Olisi paljon piiitkiä lenkkejä metsässä ja säheltämistä uusien temppujen kanssa. Mutta pääasiassa ylitsevuotavaa rakkautta ihmistä kohtaan ja monta ikävää tapahtumaa kahdeksan vuoden sisään. Oma pieni kulta. Ei haaveilla monista vuosista eteenpäin vaan monista hyvistä hetkistä yhdessä.

Yksi kuva kissoistakin, kun siitä niin somessa tykättiin. Jokaisella oma paikkansa sydämessä.

Ei kommentteja: