perjantai 12. marraskuuta 2010

Ihan on vierähtänyt vaikka ja kuinka paljon aikaa viime kirjoittelustani. Nyt ei ole uusia kuvia, mutta kunhan päätin kirjoittaa vihdoin. Meillä on ollut vilskettä yli vuoden verran. Ensin muutettiin "vuokralle" sellaiseen pieneen rivitalo-asuntoon, jossa ei oikeen viihdytty kukaan. Mekin asuttiin tarhassa Hessun ja Tiberin kanssa melkein koko ajan kun oli niin pienet tilat. Me ollaan silti tultu poikien kanssa siihen tulokseen, ettei toi Dimmu sit taida hassumpi ollakaan nyt kun sille on tullut ikää ja se on rauhoittunut. Todettiin, et pienissä tiloissa täytyy vaan tulla toimeen, ihan joskus vahingossa hellyyspuuskan sattuessa pesen sen korvat. On noi koirat semmottii ikuisia lapsia. Iskä jäi laumasta pois siinä muuton tohinassa, mahtoko mamma unohtaa pakata sen mukaan?

Toukokuussa muutettiin sit vihdoin kotiin, meillä on tällänen luxus-kortteeri ihan lähellä sitä vuokra-asuntoa jossa asuttiin. Dimmulla on ihan oma piha... en mä siltin kyl ymmärrä, et mitä se sellanen "keltainen lumi" on kun mamma on päivitellyt muutaman päivän. Nyt on taas lämmintä, lintuja on kiva tiirailla tarhassa ja Iiiisoista olohuoneen ikkunoista. Mamma oli innoissaan uudesta pihasta ja tonki siellä kesäkuussa nokka mullassa, ihan hassu nainen toi on.

Mutta kuulkaas: musta tuli keväällä semmonen "kastraatti" mitä lienee tarkoittaa? Mä vaan otin nokoset Annan luona ja sit sanottiin, et musta tuli sellanen. Lauleskelin viel hetken aikaa sen jälkeen, mut sit mä aloin aatteleen, et kun toi mamma musta niin kovasti tykkää, niin ehkä voin astua alas jalustaltani ja kehrätä, polkea ja käpertyä kainaloonkin. No, sitten musta tuli siihen oikee addikti, joka päiväistä puuhaa nykyään. Tiber ei oo oikeen tykännyt tästä kaikesta hälinästä ja menosta ja meiningistä, herra päätti aloittaa sellasen "eroahdistuksen" niin mamma sitä kutsuu. Pissii sänkyyn aina kun mamma on pitkään poissa. Ne kävi kattoos Anna-tätiä ja Katariina-tätiäkin, mut ei vaan ole viel Tiberin olo helpottanut. Vinkkejä saa laittaa, jos joku sellattii keksii. Muuten Tiber-herra on ihan samanlainen kuin ennenkin.

No, yritän saada ton mamman kirjotteleen tänne useammin mun ajatuksia nyt kun sillä on lomakin. Ei me kyllä silti olla saatu enemmän ruokaa, vaikka se on ollut kotona ja se on kyllä minusta niiiiiiiin väärin. :-P