Surua ja luopumista, kunnes taas toivo ja ilo

Monta vuotta jo tiesin, että kun on samanikäinen lauma niin luultavasti tulee luopumisen summa. Ei sitä luopumiseen silti osaa varautua. Luopumista on ollut tänä vuonna paljon muutakin, mutta pitäydytään blogin teemassa.

Ensin Markun sielun kumppani Hessu nivelrikkoineen, sitten Pinkillä suolistosairaus ja syöpä. Pinkin maailma pitää nimensä, koska siinä oli persoona jota ei heti unohda🤩 3 vuotta sitten yllättävä peläytys, Lelulla spondyloosi ja nivelrikko. Tänä keväänä 2 onnellista vuotta myöhemmin päätimme päästää onnentuojani lepäämään ennen kuin elämä olisi taukoamatta tuskaa. Kuin Dimmu olisi luovuttanut samalla ja päälle pari kuukautta myöhemmin aivokasvaimen uuvuttamana Dimmu. Toisina päivinä töissä kävi kuin sumussa, odotti koti-ovella jokaista hännän heiluttajaa/miukumaijaa.

Välillä on ollut mieli, että miksi lemmikkejä ottaa, nelijalkaisia perheenjäseniä. Jakavat elämäsi kaikki hetket, ilot ja surut. Kun rintaa puristaa ikävien päätösten edessä. Sitten tulee Tiber 15v vaatimaan rapsuja ja ruokaa tai Anders 1,5v tekee hullunkurisia temppujaan ja hurisee sylissä kuin olisi pala Hessua hänessä. Nyt on koiranpentukin tulossa, jonka kanssa koetaan varmasti paljon. Jokainen lemmikin omistaja tunnistaa varmasti tämän tunneskaalan 💞 Täytyy olla hiukan tärähtänyt, jotta elämässä selviää 😅

Kiitos Markulle kaikesta, vuosia toivoin sellaista parisuhdetta joka vahvistuu suruissa ja alamäissä❣️

Näillä mennään ja tässä 40v lahjani rakkaaltani, vielä ei ole aika ripustaa

Hei vaan Turkkuseest!

Meikäpojan elämässä on tapahtunut kaikkea järisyttävää ja ihanaakin. Muutto Turkuun ja vanhan miehen ummetusongelmat oli helppo juttu. Mutta koko laumaa järisytti velipojan lähtö kissojen taivaaseen, siellä se saa raakaa naudan lihaa ja seitiä mielin määrin ja sylejä on missä kölliä rapsutettavana.

Nyt mammalla ja pappalla on kauhia kolo sydämessä, puhuivat jopa kissanpennusta. Pthyi!!! Ei kuitenkaan onneksi näihin neliöihin ja miettivät josko niin kauan kun me pappakissat täällä maanpäällä pyörimme.

No, sit mä päätin kun ei Hessu enää ole mua putsaamassa ja halailemassa... musta tuli purinapetteri ja melkein sylikissa, ihan pehmo siis. Miettiköön uudestaan "pentua" hyh hyh! Eikö meissä ole riittävästi, kun ei riitä meillekään ruokaa... aina saa komentaa ruokkimaan  😉

Terkuin Pinkki still the King

Dimmu 8-vuotta

Pitkä aika on blogin viime tekstistä ja paljon on muutoksia takana ja edessä. Elämä ei koskaan junnaa paikallaan ja koskaan ei ole tylsää. Dimmun pian lähestyvä syntymäpäivä antoi kipinän kirjoittaa.

Pitkään on eletty Dimmun kanssa päivä kerrallaan - tarkalleen viimeisestä päällekäymisestä asti. Koira palautuu sen mitä palautuu, mamma ei. Dimmu on koira jota ihaillaan, vihataan ja pelätään kaukaa. Mutta harva, joka tuon koiran tuntee voi olla ihastumatta ja rakastumatta suurten tunteiden sikaniskaan. Koira, joka tekee kaiken suuresti, mitään ei jätä arvailujen varaan (ainakaan sitten lopulta). On ollut kyyneleitä varmasti yhtä paljon kuin iloa ja ylpeyttä. Opettanut minulle ainakin yhtä paljon itsestäni ja muista ihmisistä kuin koirista. Elämänkouluni ja suuri rakkauteni.

Dimmun vuoteen on mahtunut uusia ihmisiä, uusia paikkoja, uusi ruokavalio ja vihdoin muutama viikko sitten ensimmäinen hoitopaikka koirahotellissa. Ei ole turhaa korostaa tällaisen koiran sosiaalistamista pitkälle aikuisikään, ilman tätä olisin ollut monta kertaa pulassa. Leikkauksen jälkeen ahneus otti vallan ja nykyään kuljeskellaan paljon kylillä koppa päässä, ettei allergikko hommaa itselleen vatsanväänteitä.

Kuten moni vanhemman koiran omistava ihminen minäkin monta kertaa huomaan miten tuo otus on kuin oma ajatus. Hyvässä ja pahassa. Onneksi tänä päivänä sentään enemmän hyvässä. Kun aikanaan Lelu tuli taloon ja pentu sai jokusen ärräpään lentelemään niin Dimmu paineli korvat luimussa pitkin seiniä kun ei tiennyt mitä oli tehnyt väärin. Piti opetella Lelulle omat kiroukset, että silloinen ainoa huushollin ukko sai ottaa kauneusunensa rauhassa. Nykyään nostaa vain vähän korvaansa, joskus jopa kun eläkeläinen saisi itse läksytystä :D

Meillä on nykyään toinen ja toisenlainen "laumanjohtaja". Tyyni ja rauhallinen (ja ärsyttävän vahva, sanoo Dimmu) Markku. Mamma saa hengähtää eikä tarvitse aina nipottaa niin paljon. Voi sitten kysellä katseellaan toiselta, että täytyykö toista totella. Paras hetki on kun koko lauma on sohvalla ja sen ympärillä illalla laiskottelemassa. Dimmusta voisi kirjoittaa kokonaisen opuksen, mutta kukapa sitä jaksaisi lukea. Olisi paljon piiitkiä lenkkejä metsässä ja säheltämistä uusien temppujen kanssa. Mutta pääasiassa ylitsevuotavaa rakkautta ihmistä kohtaan ja monta ikävää tapahtumaa kahdeksan vuoden sisään. Oma pieni kulta. Ei haaveilla monista vuosista eteenpäin vaan monista hyvistä hetkistä yhdessä.

Yksi kuva kissoistakin, kun siitä niin somessa tykättiin. Jokaisella oma paikkansa sydämessä.

Vaikeudet vahvistaa niinku

Luovutan tänään puheenvuoron ensimmäistä kertaa mammalle, jolla on aina tarve olla äänessä. Rakkaudella Pinkki <3 p="">
Mitäpä sanoisi tästä kuluneesta vuodesta. Raskaita päätöksiä ja luopumista, vahvat tukijoukot pitää pinnalla. Ihmisen elämä on sellaista, vuoristorataa.

Dimmun luonnetesti, Dimmun leikkaus ja kaikki mitä se mukanaan toi, Lelun pieni sankaritarina. Mutta kuten aina kun sattuu ja tapahtuu, siitä seuraa aina jotain hyvää lopulta. Pitkään roikkuneet projektit suuntaan jos toiseen ovat edenneet. Lelulta on edelleen vaikea vaatia koiran koko potentiaalia, koska se on hyvä kaikessa mitä se tekee. Koska se on hengissä. Ilo ollessaan, tuo koira on juurikin sitä, minulle ja monelle muulle.

Kissojen kanssa on selvitty melkein säikähdyksittä. Keinustuoli ja huriseva paketti sylissä on joka-iltainen ilo.

Dimmun leikkauksen jälkihoito ei mennyt odotetusti, ilmankos sitä oli niin kauan lykätty. Mitä en osannut odottaa: kevättä jona hormonit heittelivät ja aiheuttivat koirassa epävarmuutta ja epätasapainoisuutta. Terävyys, se on todellakin päässyt nyt lyömään hormonien yli. Kaikkea tapahtuu ja siihen tekisi mieli reagoida. Kulta se silti on ja laumaa kohtaan se on edelleen se ihana lempeä jättiläinen. Rauhoittunutkin on tuo sikaniska, josta kissat ovat varsin tyytyväisiä. Vanha mies väistyy vain hyvin motivoiduissa treeneissä, näkyy sitä koiraa joka se on aina ollut. Leikkisämpi ja painit jatkuu pariskunnan kesken ;)  Elämä hymyilee tänään, tänään on siis syytä nauttia tästä.

Pari kuvaa Briardien agilitypäivästä Jyväskylästä 28.9.2014. Kuvat ottanut Harri Puranen. http://kannusruohon.kuvat.fi/ Mukavia, välittömiä ihmisiä ja elämäniloa puhkuvia koiria. Tekee mieli treenaamaan ja pian se onkin taas mahdollista. Luovutan jatkossakin kerronnan Pinkille, joka edelleen hallitsee tässä valtakunnassaan. - Hanna -

Elämää laumassa

Taas on tapahtunut paljon kaikkea pienen kissanpojan elämässä... ja toisaalta täällä ei tapahdu ikinä mitään.

 Ihanaa kun käy ihmisiä kylässä ja Lotta on taas käynyt hoidossa. Tosin, täytyy myöntää että viime viikonloppuna kun mamma oli poissa kotoa ja mummu hoiti meitä niin taisin merkata sohvan vain osoittaakseni että kuka täällä määrää. Mamma oli asiasta kärmeissään, mutta totesi taas kerran: valintoja ja laittoi sohvatyynyn päälliset pesuun. Että se osaa olla ärsyttävä. Muutenhan sohvalla makaa välillä koko lössi kerralla, niin että mamma miettii minkä koiran ajaa pois, että mahtuu istumaan koneelle. Paitsi nirppanokka-Tiber joka meinasi saada sydänkohtauksen, kun vahingossa yksi ilta mamman sijasta puski Lelua naamaan. Sille kun kelpaa vain kaltaisensa seura eli kissamainen sellainen.

Dimmu kastroitiin samoihin aikoihin kun Lelulla alkoi juoksut ensimmäisen kerran. Monta kertaa on saatu maata mamman kyljessä ja sylissä lohduttamassa, kun iso mies on huutanut ensin "kun sattuu" ja sitten "kun panettaa". No, jos joku voi rutiinitoimenpiteessä mennä pieleen niin Dimmun jälkihoito oli juurikin sitä. Erään eläinihmisen sanoin: "No, mut eihä se ois Dimmu, jos ei ois erilainen".  Me kissat otettiin koko asia lunkisti, ainahan koirat on käyttäytynyt kummasti tässä talossa, ei kuten me kissat, aina parhaalla mahdollisella tavalla ;)

Koirat rakastaa lunta ja me ruokaa... tosin mamma vaihtoi meille kissoille ruokaa, kun alettiin kaikki laihtua samoihin aikoihin kun koitti syöttää meille eri raksuja. Mammalla tuntuu olevan on/off hyvä mieli, riippuen onko lunta vai ei. Pimeys ei kuulemma ole hyvä asia.

No, mamma sanoo, että tällä sekalaumalla taitaa olla järki päässä kun kaikki sujuu niin hyvin ja mallikkaasti. Lottakin saa tulla koska vain hoitoon ilman suurempia kriisejä olemiseen.

...edelliseen lisäys: luonnetestivideot

http://www.youtube.com/watch?v=kRCLoSzBTiw&feature=youtu.be

http://www.youtube.com/watch?v=c1UIcTHTNFM

http://www.youtube.com/watch?v=9BAdUuFY9Ug

Kasvattajan sanat saivat minut itkemään: "My heroes, Hanna and Corso D Amore Curandero! Pass the test, think that is the best expirience and video for all new corso owners, very proud for this couple!"

Henkilökohtaisesti minua on nyt nostatettu viimeisen viikon aikana niin paljon, että ego ei mahdu kohta edes tupla-ovista sisään ;) Käytännössä olen iloinen, että oman lauman sisällä tuo koira on aivan kertakaikkisen SUPER! Ja Lotta lasketaan tähän laumaan myöskin. 

Yleisön pyynnöstä pari kuvaa likaisista kissoista pikkupokkarilla, ehkä joku kaunis päivä vielä minä ne pesen!

Elämää Dimmun kanssa takana 5-vuotta

Useampi ihminen sanoi minulle aikanaan ensimmäistä koiraani hankkiessani, että kaikki koirat ovat koiria, tavallaan samanlaisia. Epäilin tätä jo silloin joka osoittautui oikeaksi monen monituista kertaa. Dimmu, Dimppen, Perkele, Muru, Rakas, elämäni koira joka on opettanut minulle kärsivällisyyttä, periksiantamattomuutta ja sitä että elämästä pitää nauttia päivä kerrallaan. Koska päivä kerrallaan tämän koiran kanssa on täytynyt elää. 5-vuotta, tänään sitä on itketty, naurettu ja muisteltu. Raskaita aikoja ja sitä miten jokin niin iso ja "pelottava" voi varastaa sydämiä vain pelkällä olemassaolollaan <3 p="">
Dimmu oli siis tänään luonnetestissä ja tämän päivän tulokset eivät ollut yllätys minulle ja toisaalta oli:

Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys +2 Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +2 Suuri, hillitty
Taisteluhalu +3 Suuri
Hermorakenne +2 Tasapainoinen
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +2 Kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
pisteitä yht. 240

Tuomarit olivat suorastaan riemuissaan koirasta ja sain kehut siitä että olen ensimmäisenä koirana selvinnyt tämän kanssa ja siitä miten kentällä toimin. No, kyllähän se tietysti myös yleisöä viihdytti, että Dimmu kamppasi minut kelkan kohdalla suorilta jaloilta naamalleni... pitäähän pellekoulun jotenkin ilmetä jopa luonnetestissä. Videon joskus hamassa tulevaisuudessa ilmestyessä Youtubeen saamme toivon mukaan naurattaa monia, monia muitakin :D  Helppo koira tämä ei ole oli tuomarin lausunto, joka pitää paikkansa. Suuri koira minulle kyllä. Vastoinkäymiset kai kasvattavat yhteen. Vaikka arki kahden koiran ja kolmen kissan laumassa onkin ajoittain mutkatonta. Ottaen huomioon 2 aika rajua päällekäymistä tämän koiran elämän aikana, niin että toinen oli vapaana ja omani remmissä.

Kissaihmisenä lisään, ettei ole yhtään huono valinta tehdä koirille selväksi jo pentuna, että kissat ovat ylempänä kuin koirat... välttyy monelta murheelta.

Joten jatketaan päivä kerrallaan:

Sometimes I hate every single stupid word you say
Sometimes I wanna slap you in your whole face
There's no one quite like you
You push all my buttons down
I know life would suck without you

At the same time, I wanna hug you
I wanna wrap my hands around your neck
You're an asshole but I love you
And you make me so mad I ask myself
Why I'm still here, or where could I go
You're the only love I've ever known
But I hate you, I really hate you,
So much, I think it must be

True love, true love
It must be true love

 Come on I'll say it slowly
 You can do it baby

Why do you rub me up the wrong way?
Why do you say the things that you say?
Sometimes I wonder how we ever came to be
But without you I'm incomplete
                     - P!NK -

Kaikkea sattuu ja tapahtuu...

Huh huh, mikä kevät. Mamma oli rentoutuslomalla Rukalla ja jatkoi lomailua kokonaiset 2 kk senkin jälkeen. Mursi ranteensa ihan loman alussa, onneksi oli hyvää seuraa niin ei haitannut menoa lähes ollenkaan. Maisemat salpasivat hengen ja vaikka voisi kuvitella että olisi ollut tunnelma tiiviskin kimppakämpässä, niin toisin kävi. Sieltä se palasi iloisin mielin käsi paketissa. Saunakielto taisi olla pahinta kestää ne 5 viikkoa kipsissä.

Dimmu oli taas Maikin hellässä huomassa ja mummu ruokki meitä paksuksi koko viikon. Niimpä kun se sieltä palasi niin meille muutti uusi vauva. Mamma sanoi, että hän tarvitsee narttuvahvistuksen tähän äijälaumaan ja niin se meni ja haki sellaisen Sastamalasta. Ei meille tule toista koiraa, eikä ainakaan sellaista tukka-eläintä, Briardia, ei ikuna. Näin se toitotti pennun tuloon asti ympäriinsä ja kai yritti itselleenkin todistella, mutta Lelupa olikin kaihertanut sen mieltä jo ensi tapaamisesta lähtien. Niin kai se on, ota briardi hoitoon ja elä niiden rinnalla vuosia... sellainen pitää kohta jo itselle saada. Pieni varoituksen sana, älä koskaan sano ei koskaan ;)

Lelu on ollut kaikkea sitä mitä odotuksia mammalla oli ja josko sen kanssa jotain vaikka harrastelisi. Kyllä, taas tuli kotikoira... jonka kanssa tulee vaan ihan vahingossa touhuttua kaikennäköistä :D Dimmu on rakastunut pikkusiskoonsa "ihan liiankin kanssa" sanoo mamma. Dimmu kun ei autossa hauku, niin pikkusiskoa kyllä puolustaa henkeen ja vereen... jätän edes kertomatta iltavillityksistä täällä kotona... ei ole väliä onko ilta vai aamu, painittava on. Harmaita hiuksia kun sillä ei vielä ollut, niin mukulat niitä sille teettävät.

Kuultuja kysymyksiä näinä viikkoina: miten kissat tulee toimeen pennun kanssa. Aivan loistavasti, ollaan vain tyytyväisiä kun Dimmun huomio suuntautuu muualle. Miten Dimmun kanssa? Rasittavuuteen asti hienosti.

Josko mamma saisi meidät kissat pestyä joku kaunis päivä, voisi meistäkin napsia kuvatuksia... mutta tässä siis Lelu, Lelle, Lelutin, LeeLee, jne...

ps. meille kissoille on taas avoimet ovet tarhaan, joten elämä on kerrassaan riemukasta täällä.

Talvi niinku

Niimpä se joulu tuli ja meni. Me saatiin leluja ja Dimmu jätti-luun + hyvää ruokaa kaikkikin. Mamma oli iloinen lumesta ja rakkaiden seurasta. Läppäri sanoi irti sopimuksensa ennen joulua ja mamma on viettänyt face-vapaita pyhiä. Ihana joulu tänä vuonna kuin lomalla olisi ollut kun oli niin monta vapaata. Niin pali on ollut menoa ja meininkiä, että onneksi sillä on nyt pitkät vapaat ja ehtii panostaa meihinkin välillä. Tänään oli pieniä ihmisiä leikittämässä meitä, on niin mahtavaa muuttua pieneksi pennuksi jälleen. Ei ne ihmispennutkaan ihan kamalia ole enää Hessunkaan mielestä kun rapsuttelevat ja huiskuttelevat.

Mamma ja Dimmu ottaa rennosti ja lenkkeilee. Tänään tosin mamman sydän pompahti kurkkuun kun Dimmun kanssa metsälenkin jälkeen tuli verisiä jälkiä lumeen. Ei löytynyt haavaa tassuista ja nyt ei enää mitään jälkiäkään. Kaippa se tassunsa loukkasi siellä hangessa jossain. Voi koirien riemua ja lumista maisemaa. Mammaa nyt huolettaa vain että oliko tää talvi tässä. Ei kai voi olla?

Kaikenlaista se suunnittelee alkaneelle vuodelle. Tässä vielä kuvatus Dimmusta joulun alla, lisää tulee kunhan kerriitään. 

Nyt vaan ollaan onnellisia että meillä on maailman taitavin ATK-tuki, joka on tekohengitellyt läppäri-parkaa jo monen monituista kertaa. Ei voi vanha ja väsynyt itselleen mitään. Taas mennään hetken aikaa, kunnes haluaa lepäämään. Iso kiitos Maikille hauskoista kuvista!

      - Pinkki -

sieniä, sieniä, sieniä...

Se olis sit taas syksy... pääsen joka käänteessä metsään aiheuttamaan pahennusta. Nimittäin mamman silmissä vilkkuu suppilovahverot, lampaankäävät ja kanttarellit. Ton taudin se on saanut jo muksuna. Noh, eipä haittaa minua, kun ei se enää elämöi noista hirvikärpäsistäkään: "kaikkeen tottuu" se sanoo. :)

On se ihanaa treenailla ilman tavoitteita ja paineita, mä oon siis nyt paras tottis-koira ja aloittelen taas jäljestystäkin. Ja kun ei ol niin vällii miten mennään, niin meillä on mamman kanssa hurjan hauskaa yhdessä. Mitä siitä jos koirassa potentiaalia olisikin, mutta mamma ei ol mikkän koe-ihminen. Hrrrr se sanoo ja nostaa niskakarvat pystyyn.

Syksylläkin voi hyvin jatkaa mökkeilyä. Toisinaan perhe on ihan mahtava, sillä saatiin pitkästä aikaa mun arvolle sopivia kuvatuksia siis minusta:

Kovasti on koirapainotteista tekstiä, mutta kun valokuvia ei vaan noista primadonnista pikku pokkarilla saa. Samaa samaa, Hessu hurisee mamman kuuroksi kainalossa, Pinkki syö ja Tiber on nokkava pumpulipilvi. Kummasti sadekelit on vähentänyt niiden intoa tarhaan, noh pakkaset muuttavat taas tilanteen.
  Terkuin Dimmu ja lauma

lomaa ja "lomaa"

Mitäpäs tässä. Loma oli ja meni. Näkyi paljon ihmisiä ja mökkejä. Oli ilmoja kaikenmoisia. Saatiin piharemppa alkamaan, nyt mamma tuskailee näitä sateita että miten ne hommat jatkuis... kilokaupalla kivilaattoja etupihalla odottaa asennusta.Kun se tekee aina kaiken fiiliksellä, niin asiat etenee verkkaisesti. Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Josko ennen lumia saatais vallihauta terassiksi muuttumaan :P

Lotta tuli nyt sitten hoitoon ja oltiin mökkeilemässä, elettiin pellossa minä ja punainen naiseni. Mamma saa meistä iloa ja harmaita hiuksia, onneksi kuitenkin sitä iloa roppa kaupalla enemmän :) Kissat on asuneet tarhassa, eipä niitä juuri näy kuin ruoka-aikaan.


Onneksi nyt on viileämpää, on mammallakin töissä mukavampi duunailla...

                                                 - Dimmu -

Loma!

Nonni, nyt on sitten pitkästä aikaa ehditty mökillekin... siellä mä olen pomo. Mummu syöttää makkaraa ja mulla on oma aidattu piha. Ai että, siellä mä näin maailman kauneimman naisen. Bulmastiffi-tytön joka pisti corso-pojalta jalat alta heti ensi silmäyksellä. Mamma tietty luuli ensin, et olen vallan vihastunut ja vahdin, mutta äkkäs sekin sitten vihdoin, että kulta-poika on rakastunut. Ainoa mikä minua ja tuota vaaleaverikköä erotti oli ikkuna. En minä rauhoittunut ennen kuin mamma päästi mut ulos etsimään mutta olihan tuo sitten jo kadonnut isäntänsä kanssa. :(

Mökkilässä grillattiin ja sain tietysti oman osani herkuista. Tiedän jo aikoja ennen mökkitielle kääntymistä minne ollaan menossa ja joskus mamma väitti että tarvitsisi kuulosuojaimet niitä reissuja varten. Ujellan, nyyhkytän, porsailen... kaikkea muuta kuin haukun, kun sehän on kiellettyä autossa... voihan sen säännön muilla äänillä kiertää. :D

Viikonloppuna oli se kauan odotettu kissanäyttelykin, mut en ymmärrä sitten mitä ihmeellistä siinä oli. Olin kotona kissalaumani kanssa ja loikottiin kuten aina ennenkin. Näki mamma siellä aivan ihania kissoja ja vanhoja tuttuja monin kappalein. Ei kyllä yhtään pentua tarttunut matkaan, vaikka Pinkki sitä epäili ja koitti estää lähdön sunnuntai-aamuna oksentamalla sohvalle. Kumman kalpea oli nainen joka sitä siivosi, ei olla sellaista näkyä nähty tässä huushollissa pitkään aikaan.

Nyt mä olen ihan kuitti tästä kaikesta tohinasta ja meen lötvään soffalle Hessun kainaloon... nää kuumat ilmat ei paljon aktivoi. Mamma tuskailee pihatöiden kanssa...

                                                                 - Dimmu -

kaupunkilaiskoiruuksia

Olivat sitten kyläilemässä Marikan ja Ollin luona Nurmijärvellä pari päivää. Oli mammalla ihmettelemistä, kun asuinalueella tupsahteli koiria joka suunnalta. Joskus onnistuu joskus ei, ohitukset corsokkeen kanssa meinaan. Onneksi kuumuus viilentää "tappajan" tunteita siinä määrin, että homma oli joltiseenkin hanskassa. Ei ole aivan varmaa kummalla :D Dimmulla oli siellä oikeen VIP-tilat ja oma sohva! Vähänkö ihmetytti kun koirapolku kulki ikkunan alta... siinä oli maalaiskoiralla aktiviteettia kerrakseen... ei onneksi ole tapana päykyttää jokaista äännähdystä. Siin olis kuulemma mennyt mammalla järki!

Mamma sai shoppailla ja palvoa aurinkoa, parasta oli kuitenkin upeissa maisemissa tehty lenkki oikealla moottoripyörällä. Niin sen vaan saa onnelliseksi pienillä asioilla. Mä en edes vilkasis sellaseen mölytoosaan, pah! Me elettiin täällä taas herroiksi, ei tietoa dieeteistä ja tarha 24h!

Mä aattelin sit aloittaa karvan vaihdon, kun koira lopetti. Pidetään mamma liikkeessä, kun heiluu ton imurin varressa. Ja tietenkin kaikki vaatteet karvoissa, kun hurisen ja huudan rapsutuksia.

Tässä kuvatus viime viikonlopulta, ei noita kuulemma saa muuten samaan kuvaan kun on niin paljon vauhtia!

sataa sataa ropisee

Nonni, nyt mamma hytisee ja koira on vielkin virtaa täynnä. Mamma lähti 1,5 tunnin metsälenkille poudalla ja tuli takaisin housut märkinä :D takki sentäs oli veden kestävä ja saappaat sillä oli jalassa, mut housut - juupa juu, märät kuin koirakin. Dimmu niin rakastaa metsää ja mamma kans tykkää siel pököillä yksin ja seurassa. Onneksi (koputtaa puuta) punkit ovat hyljänneet Dimmun yhtä kuin mamma on säästynyt pahemmilta hyttyshyökkäyksiltä. Juu, koira ei saisi olla vapaana metsässä tähän aikaan vuodesta, mutta kun se niin (pää paunuksissa) palasi jonkun metsälinnun perästä - tais olla pesä liki, kun lintu ei suostunut lähtemään lentoon - kun ämmä rääkäs, niin mamma on antanut sen purkaa intonsa pusikoissa. Että siit mammast lähtee ruma ääni...

Huomenna menevätkin sitten remmilenkille - jos ei sada, sanoo hytisevä nainen sohvalla fleecepeiton alta. Sillä on vaikka mitä suunnitelmia pihalle ja makkariin lomaksi. Mahtaako taas täyttää lomansa ihmisillä eikä kerkkee mittään. Ne on vaarallissii reissui noi kissakamujen luo, siellä kun on niit Birmoi!?! Mä en käsitä mikä niissä vetoaa. Me ollaan kuitenkin Hessun kanssa sen sytänkäpysiä, se sanoo. Ehkä sit kun taas näyttelyhärpänen puraisee, se tokaisee. Menis vaan piiiiiitkä aika... sitäpaitsi, kun me Hessun kanssa syödään kaik kärpäset niin ei ne pääse puremaan. Tänä kesänä ei ol viel saatu ampiaisen puremia, josta mamma on iloinen. Koittakoon tulla vaan sisälle, nam nam nam.

Mamma sanoo, et meidät pojat tartteis pestä! Se kun heitti vihdoin juhannuksena talviturkin porukan paineen alla ;) Koira pestiin viime viikon helteellä ja nautti kerrankin pesusta. Mä en ainakaan suostu pestäväksi, mähän pesen itseni useasti päivässä enkä ole likainen. No, mut nyt on ruoka-aika, joten mau-uuu-uuuu, hurr hurr, hurrrrrrr, jne...

Tässä muisteloa kakkoskodista ennen remppaa tai oikeestaan vähän sen seasta:

kesä ja kärpäset

Mamma poltti nahkansa taas eilen. Oikea järjenjättiläinen, kun ei osaa sitä rasvaa tuubista puristaa, oisko kerran tänä vuonna levitelty. Huoh! Siinäpä sit makaa ja kärsii.

Mitäs meille... Dimmu-poika on nyt sitten ollut syksystä allergia-ruualla kun korvat alkoivat oireilla ja onneksi nyt ei ole sitten sen lokakuun jälkken ollu mittän vaivoi. Mitä nyt ruokaa vaihdettaessa tuossa kuukausi sitten laihtui ja ovat nyt kummatkin lihonneet, kun on ollut lupa mässätä mielinmäärin. Mamma siinä sivussa koittaa saada itseään rantakuntoon ;) Meitä kissoja vaan harmittaa, kun se rojekti ei ole meihin ylettänyt. Mutta aitaus on taas avoinna ympär vuorokauden ja sielläpä me istua kökötämme, vahdimme naapurin collieta, lintuja ja kärpäsiä. Tosin naapurin poika vissin luulee, että se on se joka meitä vahtii mutta kyllä se on täysin harhaluulo.

Ei valmistunut remppa kakkoskodissa ei, mutta ovat lomailleet muilla mökeillä sitten koiran kanssa keväästä asti. Meillä on täällä sitten ollut hoitajaa jos jonkinnäköistä aina niiden reissuilla. Lässyttävät ja ruokkivat KUNNOLLA - olis vaan liesussa niin meikäpojat päästäis oikein kunnon lihoihin. :D

Voi tota mammaa, huolissaan oli kovasti taas kun Dimmu oli hoidossa pari päivää Briard-laumassa. Ei kai se nyt Maikin silmille uskalla hyppiä, loistavasti oli mennyt laumassa ja totellut kuin hellanlutunen. Mamma sanoi, että se on vieraskorea... kateellinen vain taitaa olla. Vaan saa sentäs Lotta-tyttöä hoitoon silloin tällöin, siihen se on rakastunut ikihyviksi. Ja me kissatkin tykätään siitä oikein kovasti, Dimmusta puhumattakaan. Dimmukin käyttäytyy ihan mallikkaasti kun Lotta on meillä, näyttää vissin isoveljen mallia. Noh, kyllähän se sitten siitä aina regressoituu kun briardin häntä ovesta heilahtaa kotia kohti.

Koittaapa mamma reenaillakin iltojen ratoksi, vaan italian mies onkin sitä mieltä, ettei kuumalla kelillä voi tehdä töitä. Täytyy oikeen intopiukeena pomppia ja riehua, jotta Dimmu innostuisi koko touhusta. Mamma epäilee ettei se ole alunperin Italiasta ollenkaan, kun lumi ja viileys saa sen notkistumaan. Ihan on koira mammaansa tullut.

Mamma lupasi, et nyt täytyy useammin tänne kirjoitella, näkis senkin taas vaan... sateisia ja pilvisiä päiviä siis ilmeisimmin luvassa enemmän :P

Jaa-a, vuosi on taas kulunut siivillä ja meidän kuulumisia kirjoittelen. Moni tietääkin jo, että Tiber muutti mummolaan viime äitienpäivänä... rauhallisempaan ympäristöön ja mummon silmäteräksi. Jumankekka se kissa on kuningas, me voidaan Hessun kanssa vaan kuvitella millasta sellanen elämä on - vaikka eihän meilläkään hassumpaa kotona ole, mut se on kyllä "herra talossa" siellä.

Musta tuli juu kastraatti, mut karvaa en ol viittinyt kasvattaa sillä aina riski että mut sit raahattais näyttelyyn... ei ole mun arvolle sopivaa keikistellä tuomarien edessä. Täällä edelleen kotikissoina naatitaan elämästä. Hessu on kerännyt itselleen oikeen fan-clubin, mitäs on tomne mielistelijä... ja mahaakin se on kasvattanut siinä sivussa. Mun elopaino ei nouse millään, vaikka ruokaa "honttaan" kuulemma mamman perikatoon... ei jummarra mita se puhua? Niin, oliko nyt siis ruoka-aika... mjau-uu-uu...

Mamma lupas, et jos kakkoskodin remppa valmistuu kesäksi, niin me päästään sit sinne haisteleen maaseudun tuoksuja... ei se ole hassumpi paikka, ollaan siel oltu ennenkin. Jotain suunnitelmia sillä on parvekkeen verkotukseen, yms. Milläköhän aikataululla sekin valmistuu, kun pesuhuoneremppaa tänne kotiinkin on tehty kohta 2 vuotta... eikä yhtään kaakelia ol vaihtunut edes. :D Ei kai se kerkiä mittän, kun se on saanut jonkun ällipään tosta lenkkeilystä... Dimmu taasen on siitä riemuissaan, kun treenitkin on "tauolla" mitä nyt huviksensa reenailevat ja hallintaa jatkavat isekseen sanoo mamma. Nytkin aurinko paistaa hangille ja sille tuli sellanen palo silmiin, jotta pakko kai se nyt on päästää menemään tästä koneelta...

kuulumisiin Pinkki, Herra Kuningas teille :)

Ihan on vierähtänyt vaikka ja kuinka paljon aikaa viime kirjoittelustani. Nyt ei ole uusia kuvia, mutta kunhan päätin kirjoittaa vihdoin. Meillä on ollut vilskettä yli vuoden verran. Ensin muutettiin "vuokralle" sellaiseen pieneen rivitalo-asuntoon, jossa ei oikeen viihdytty kukaan. Mekin asuttiin tarhassa Hessun ja Tiberin kanssa melkein koko ajan kun oli niin pienet tilat. Me ollaan silti tultu poikien kanssa siihen tulokseen, ettei toi Dimmu sit taida hassumpi ollakaan nyt kun sille on tullut ikää ja se on rauhoittunut. Todettiin, et pienissä tiloissa täytyy vaan tulla toimeen, ihan joskus vahingossa hellyyspuuskan sattuessa pesen sen korvat. On noi koirat semmottii ikuisia lapsia. Iskä jäi laumasta pois siinä muuton tohinassa, mahtoko mamma unohtaa pakata sen mukaan?

Toukokuussa muutettiin sit vihdoin kotiin, meillä on tällänen luxus-kortteeri ihan lähellä sitä vuokra-asuntoa jossa asuttiin. Dimmulla on ihan oma piha... en mä siltin kyl ymmärrä, et mitä se sellanen "keltainen lumi" on kun mamma on päivitellyt muutaman päivän. Nyt on taas lämmintä, lintuja on kiva tiirailla tarhassa ja Iiiisoista olohuoneen ikkunoista. Mamma oli innoissaan uudesta pihasta ja tonki siellä kesäkuussa nokka mullassa, ihan hassu nainen toi on.

Mutta kuulkaas: musta tuli keväällä semmonen "kastraatti" mitä lienee tarkoittaa? Mä vaan otin nokoset Annan luona ja sit sanottiin, et musta tuli sellanen. Lauleskelin viel hetken aikaa sen jälkeen, mut sit mä aloin aatteleen, et kun toi mamma musta niin kovasti tykkää, niin ehkä voin astua alas jalustaltani ja kehrätä, polkea ja käpertyä kainaloonkin. No, sitten musta tuli siihen oikee addikti, joka päiväistä puuhaa nykyään. Tiber ei oo oikeen tykännyt tästä kaikesta hälinästä ja menosta ja meiningistä, herra päätti aloittaa sellasen "eroahdistuksen" niin mamma sitä kutsuu. Pissii sänkyyn aina kun mamma on pitkään poissa. Ne kävi kattoos Anna-tätiä ja Katariina-tätiäkin, mut ei vaan ole viel Tiberin olo helpottanut. Vinkkejä saa laittaa, jos joku sellattii keksii. Muuten Tiber-herra on ihan samanlainen kuin ennenkin.

No, yritän saada ton mamman kirjotteleen tänne useammin mun ajatuksia nyt kun sillä on lomakin. Ei me kyllä silti olla saatu enemmän ruokaa, vaikka se on ollut kotona ja se on kyllä minusta niiiiiiiin väärin. :-P

Mamman miehet

Juu, on pitkä aika kun olen kirjoittanut. Mamma roikkuu vaan facebookissa ja muuten vaan löhöilee ja iskä on tehnyt keittiöremppaa - se sit valmistu eilen... että mamma jaksaa siitäkin olla niin pirun onnellinen, mikäs vika siinä edellisessä oli? 

No, Dimmun kanssa on ollut töitä viime aikoina normaalia enemmän, kun on ollut tämä kuuluisa murkku-ikä... testaamista, kiukuttelua, treenit mennyt takapakkia, jne. Mut nyt alkaa aurinko paistaa taas risukasaankin ja kaikki on alkanut taas sujua paremmin. Mamma onkin ilmoittanut Dimmun jos jonkinlaiselle kurssille kesäksi ja odottaa innolla mihin on mahtunut mukaan. Tampereella oli koiranäyttelyssä tossa maaliskuussa ja sai sit EH:n kun on niin keskenkasvuinen vielä, nyt harjoitellaankin vähän aikaa mätsäreissä ja keskitytään taas välillä meihin kissoihin. Mä meen Tampereelle ja Tiber tulee sinne seuramieheksi. Ja sit mä lähden ihan soolona Tallinnaan. Sit pidetään kesätauko ja ehkä syksyllä jatketaan jotain... ei mamma osaa päättää, mut Ruotsiin täytyis kumminkin ehtiä jossain välissä.

Edelleen lauleskelen pä

äsääntöisesti öisin, enkä oo merkkaillut yhtään. Mut mies olen ja iskä sanokin, et se oikea pomo olen mä, kun hurjaksi muutun niin koirakin pötkii pakoon. En mä

 silti mammalle kiukuttele, kun se antaa mulla safkaa ja rapsuttelee aina kun siltä tuntuu. Mamma on vaan huolissaan, kun olen niiiiiin laiheliini nyt... antaa mulle "läski"-nappuloitakin, mut ei se auta yhtään. Mul on kuulemma leikkaamattoman kollin aineenvaihdunta. Täs vanha kuva Dimmusta... me kissat ollaan kuulemma niin likaisia ettei kovin hyviä kuvia oo, mut yksi miusta ja mammasta Laihialla ala Markus-setä.

Terkuin: Pinkki the raportoija

Keittiörempan lisäksi meillä tapahtuu...

Juu, iskällä oli kiva tulla kotiin tänään... ensin löytyi verta keittiön lattialta... ja iskä siivos. Eli kissat oli tehnyt jotain niiden mielestä hauskaa. Sit se meni päikkäreille ja mä löysin ne 2 x hiiren ja loppu on historiaa... voin vaan kertoa, että tähän liittyy vatsan kiertäminen ja iskän hermojen pettäminen.

No, mä oon kuulemma kauheesti kehittynyt parempaan suuntaan tän "kurinpalautuksen" aikana (sillä nimellä ne kutsuu mun vapauksien riistoa). Voisin ilmottaa eläintensuojeluun tällasen kaltoinkohtelun... ei anneta nameja, kehutaan tosi harvoin... kuulemma: "vain aiheesta, ei turhaan", mä joudun oleen enemmän remmissä, enkä saa enää huidella miten lystään, vaan pitää aina tulla luokse kun kutsutaan... kuulostaako tylsältä? Sitä se onkin! No, olen alistunut siis asemaani ja siitäkös noi on mielissään.

Mä olin sit TURUUS ROP! Eli ihan ihku ja maailman paras koira! Tuomari tykkäs, mut haukku mua mukulan näköseks... mähän OLEN UROS! Ei noi vissiin sit koirapuolellakaan ymmärrä mitään... Pinkki on opastanut mua, että kauneus tulee sisältä eikä liity mitenkään tuomareiden sepustuksiin. No, mamma oli joka tapauksessa tyytyväinen, jolloin mä olin tyytyväinen ja kehänainen meinas saada pusut poskelle. Sekin tais tykätä musta tosi paljon. Mamma sanoo, et me käydään näyttelyissä vaan siksi, kun se tuntuu tekevän meille hyvää. Mä tykkään mammasta enemmän ja saan siellä sit kaiken huomion mitä kotona en saa. Ja mamma tykkää käydä esittelees meitä poikia, kun ei itte oo mikään kova esiintymään. No, mamma sano että mun esiintyminen oli oikein mallikasta.

Terkuin: Dimmu-mallikas eli oikein hyvin käyttäytyvä corso-lapsi

Heippa taas!

Meillä onkin nyt hubaa. Dimmulla on eilisestä aloitettu huomioimattomuus tässä kämpässä. Me kissat saadaan kaikki huomio ja, no joo, käytetään sitä häikäilemättömästi hyväksikin. Aina kun dimmu yrittää meitä jahdata, niin mamma nappaa meidät syliin ja kehuu oikeen kovasti sekä rapsuttaa. Dimmu on siis todennut, ettei tota kannata yrittää edes. Mamma on kyllä ihan maassa, kun ei saa paijata "isoa pellepoikaansa". Mutta se tietää kyllä, että vaikeuksien kautta päästään voittoon ja yrittää silti pitää tätä yllä.

No, mut pestiin taas maanantaina... mamma pesi mut yksin enkä viittinyt olla sille häijy, kun eihän se mulle olis pärjännyt, jos olsin sille tielle lähtenyt. Häntää en antanut pestä hyvin, mut muuten olin ihan kuulemma "tosi reipas partiolainen" (mamma on ihan hassu noissa kommenteissaan). Seuraavaks lähdenkin vasta Jyväskylään näyttelyyn ja se sopii mulle vallan mainiosti. Nyt ei oo uusia kuvia, kun on niin pimeetä.

Mamma ja iskä on nähnyt tässä viime aikoina oikein kauniita burman ja siamilaisen pentuja ja ne on nyt ihan lääpällään. Onneks niille ei sentään tullut pentukuumetta! Eihän meille voi semmosta ottaa, kun minä oon se vaava, minä! Kaikki me ollaan nyt jouluvapailla oltu oikein kiltisti ja mamma on meihin oikein tyytyväinen.